Nikolai pettyi ihailemaansa länteen ja kuoli masentuneena ajauduttuaan Krimin sotaan

René Nyberg – 12th June 2018

Suomenkuvalehti

VLADIMIR PUTININ Venäjällä historia toistaa monella tapaa itseään.

Venäjällä on aina kerrottu vitsejä, niin nytkin. Presidentinvaalien jälkeen todettiin, että presidentin voi valita, mutta omaa isää ei.

Toden totta. Venäjän informaatiosodankäynnin johtotähden RT:n päätoimittaja Margarita Simonjan kiirehtii kutsumaan Vladimir Putinia kansalliseksi johtajaksi käyttäen sanaa vožd, jota venäläiset eivät ole kuulleet sitten Stalinin.

Se vastaa karkeasti arvonimiä Il Duce (Mussolini), Führer (Hitler), Caudillo (Franco) tai Conducator (Ceausescu). Joka tapauksessa se tuo mieleen Stalinin.

Duuman puhemies Vjatšeslav Volodin ehti jo viime syksynä todeta, että ”Putin on Venäjä, ilman Putinia ei ole Venäjää”. Simonjan kiirehti varmuuden vuoksi ilmoittamaan armeijan lehdessä Krasnaja Zvezdassa, että media seisoo infosodassa asevoimien rinnalla.

Hengästyttävää!

KETÄ Venäjän hallitsijoista Putin ilmiselvästi halveksii? Epäilemättä Nikolai II:aja Mihail Gorbatšovia, jotka molemmat menettivät heille uskotun valtakunnan.

Entä mitä mieltä hän on Leninistä? Vladimir Iljitšiä Putin moittii syöstyn tsaarin työn jatkamisesta, eli valtakunnan paloittelemisesta ja sellaisen Neuvostoliiton luomisesta, joka 1991 salli ns. suvereenien neuvostotasavaltojen eroamisen valtakunnasta.

Oliko Urho Kekkonen sittenkin oikeassa, kun hän Leningradin Smolnassa 1957 ovelasti kiitti Leniniä Suomen itsenäisyydestä?

Pitäisikö meidän samalla muistaa kiitollisuudella Nikita Hruštšovia, että hän 1956 lakkautti tuosta vain Neuvostoliiton 16. osatasavallan, Karjalais-suomalaisen sosialistisen neuvostotasavallan? Muuten itärajallemme olisi 1991 tullut itsenäinen suvereeni, köyhääkin köyhempi Kurjala?

Historiallisesti Putin on yhä kaukana Stalinin valtavuosista, joita kertyi 1923–53 kolmekymmentä, puhumattakaan Katariinasta, joka hallitsi maata 33 vuotta. Sen sijaan 18 vuotta vallassa ollut Putin ohittaa Leonid Brežnevin jo nyt.

MUTTA ketä Putin vallankäyttäjänä muistuttaa?

Mieleen tulee ennemminkin Nikolai I kuin Stalin. Nikolai nousi valtaan veljensä Aleksanteri I:n jälkeen ja joutui ensi töikseen kukistamaan dekabristien kapinan 1825.

Putinin kukistama kapina sijoittui sekin hänen valtansa alkuvuosiin, kun hän 2003 heitti hänet haastaneen oligarkin Mihail Hodorkovskin tyrmään ja takavarikoi tämän omaisuuden. Tässä Putin palasi vanhaan perinteeseen, ettei Venäjällä ole omistusoikeutta, ainoastaan hallintaoikeus, jonka hallitsija niin halutessaan voi peruuttaa.

Nikolai loi Venäjälle salaisen poliisin, jonka perillinen nykyinen FSB on.

Putinin valtaa ei voi kuvitella ilman mahtavaa turvallisuuskoneistoa, lain yläpuolella toimivia silovikkejä. Mutta tappaminen loppui Stalinin kuolemaan. Järjestelmä on yhä julma, mutta niskalaukaukset ovat historiaa.

MUTTA miksi Nikolai I? Hän oli konservatiivi ja taantumuksellinen, joka varjeli isoveljensä perintöä Euroopan uuden vakauden takuumiehenä ja riensi Euroopan santarmina apuun kukistamaan Itävaltaa uhanneen kapinan Unkarissa.

Jo sitä ennen hän oli omassa valtakunnassaan nujertanut Puolan kapinan. Mutta hän pettyi ihailemaansa länteen, erityisesti Englantiin, ja kuoli masentuneena ajauduttuaan Krimin sotaan Englantia ja Ranskaa vastaan.

Putin korosti toistuvasti, ettei Ukraina ole erillinen kansakunta vaan venäläiset ja ukrainalaiset ovat yhtä kansaa. Krimin valtaaminen ja sotatoimien aloittaminen Itä-Ukrainassa muuttivat tilanteen. Se lujitti Ukrainan kansakunnan olemassaolon.

Donin laakiossa jatkuva uuvutussota on Putinin ”törkeä virhe” (major blunder), lainatakseni amerikkalaisen historioitsijan Stephen Kotkinin arviota Stalinin päätöksestä aloittaa talvisota.

Sitä voi verrata myös Leonid Brežnevin päätökseen hyökätä Afganistaniin. Se demoralisoi neuvostoarmeijan.

Putinin suuria reformeja olivat maalaki ja tasavero.

UNOHDAMME kuitenkin, että Putinin valtakausi alkoi historiallisilla reformeilla. Sikäli Putin asettuu Venäjällä historialliseen jatkumoon, jossa reformeihin ryhdytään yleensä vallanvaihdoksen jälkeen ja/tai vasta pakon edessä.

Putinin suuria reformeja olivat maalaki ja tasavero.

Myös metsälaki oli merkittävä. Istuin itse talousministeri German Grefintyöhuoneessa lokakuussa 2003 (päivä Hodorkovskin pidätyksen jälkeen) kuuntelemassa suomalaisten asiantuntijoiden yksityiskohtaisia, pykälä pykälältä esitettyjä kommentteja laista. Metsälaki oli merkittävä askel eteenpäin, vaikka se ei joka suhteessa noudattanut suomalaisten suosituksia.

Putin kuunteli finanssiministeri Aleksei Kudrinia ja rahastoi tuulen tuomat öljyvarat, mutta käytti ne 2008 ja sen jälkeen olemassa olevien rakenteiden säilyttämiseen – ei niiden uudistamisen.

Putinin kauden ainoa merkittävä rakenteellinen reformi on Anatoli Tšubaisinjohdolla toteutettu energia-
sektorin monopolin murtaminen. Se toi Venäjälle toistakymmentä miljardia dollaria sijoituksina ja vakautti Venäjän energiatilanteen.

ENTÄ jos Putin ei edes uusitulla valtakirjallaan ryhdy korjaamaan ilmeisiä rakenteellisia vinoutumia?

Aikaa on vähän, sillä 2021 on edessä seuraavat duuman vaalit. Vallan säilyttämisen hinta voi olla pysähtyneisyys eli zastoi, stagnaatio.

Brežnev nousi valtaan 1964 syrjäytet­tyään Nikita Hruštšovin. Hänen pääministerinsä Aleksei Kosygin aloitti reformiyritykset, jotka kuitenkin tyrehtyivät Prahan 1968 kevään kukistamiseen jälkeiseen aikaan.

Kummitteleeko Kremlissä? Ainakin Gorbatšovin haamu muistuttaa miten käy, kun yritys uudistaa järjestelmää epäonnistuu. Sijaishallitsija Medvedevin haamu tietää mitä tapahtuu kun herätetään turhia toiveita – väki ryntää kadulle mutta kiukku suuntautuu Putiniin.

Print Friendly, PDF & Email
Written by René Nyberg