Kun suurlähettiläs Moskovaan lähti

Jorma Melleri – Uusi Suomi

31.8.2019

Presidentti Tarja Halonen evästi Suomen suurlähettilääksi Moskovaan lähtevää René Nybergiä vuonna 2000: ”Toimi harkitusti, sillä Venäjällä ei ole Suomea parempaa naapuria. Ole varovainen ja varaudu odottamattomaan. Pidä huoli itsestäsi ja isänmaasta.”

Samassa keskustelussa Halonen painotti, että Moskova on vakava paikka ja Suomen tärkein lähettilään posti. Halosen kanssa käymänsä keskustelun Nyberg kertoo juuri ilmestyneessä esseekirjassaan (Patriarkkoja ja Oligarkkeja, Siltala 2019).

Pari asiaa Halosen ja Nybergin tapaamisessa herättää kysymyksiä. Onko Suomi yhä Venäjän paras naapuri ja onko Moskova edelleen Suomen tärkein lähettilään paikka? Monen mielestä EU-Bryssel on ajanut Moskovan ohi.

Suurlähettiläs Nyberg ei ollut sentään sotaan lähdössä, vaikka Halosen sävy oli vakava. Sävyn ymmärtää, kun lukee silloisen ulkoministerin Erkki Tuomiojan päiväkirjamerkintää Nybergistä: ”Olemme hyvin tietoisia hänen ongelmallisuudestaan, mutta ilmoittautuneista hän on kiistaton ykkönen ja Tarja sanoi ottavansa hänet vielä puhutteluun siitä, että lähettiläänä häneltä edellytetään pidättyväisempiä puheita kuin linjanjohtajana.”

Tuomiojan merkintä on huvittavalla tavalla linjassa Moskovan suurlähettilään Jaakko Hallaman 30 vuotta aiemmin kirjoittaman kirjeen kanssa. Kun Nyberg työskenteli Moskovan lähetystössä 1970-luvulla, Hallama lähetti alivaltiosihteeri Yrjö Väänäselle kirjeen: ”Poika ei ole tyhmä, kaukana siitä, ja on hänellä paljon hyviäkin puolia. Mutta on hän aivan sietämättömän kuriton, eikä noudata lähestulkoonkaan aina minun antamiani neuvoja.”

Tämä kuriton poika teki loistavan karriäärin, jonka kruununa suurlähettilään pestit Moskovassa (2000-2004) ja Berliinissä (2004-2008), minkä jälkeen hän toimi vielä East Office of Finlandin toimitusjohtajana Moskovassa viisi vuotta.

Nybergin tausta ja kokemukset sekä Neuvostoliitosta että Venäjästä ovat ainutlaatuiset. Niitä hyödyntämällä hän on kirjoittanut briljantin kirjan nyky-Venäjän todellisuudesta unohtamatta Neuvostoliiton brutaalia charmia, joka lumosi ihan fiksujakin suomalaisia.

Yllättäen laajimman käsittelyn saa Putinin vahva taustavoima, ortodoksinen kirkko. Taloudelliset asiat ja oligarkit ovat toinen pääaihe. Lyhyet luonnehdinnat Nybergin tapaamista avainhenkilöistä elävöittävät tekstiä.

Usein kysytään, mikä on Venäjän tai Suomen idea. Nyberg vastaa, että varsinaista omaa ideologiaa Venäjällä ei ole. Johtotähti kaiken yllä on vakuuttaa Venäjän mahtia ja asemaa suurvaltana.

Putinin Venäjä ei Nybergin mielestä ole kuitenkaan diktatuuri, vaan omanlaatuisensa autoritaarinen valtio, joka vetoaa Venäjän ja venäläisen maailman ainutlaatuisuuteen.

Suomen idean taas kiteytti Mauno Koivisto lyhyesti ja ytimekkäästi: säilyä hengissä ( vyžit ). Pieni maa, pienet ideat. Kiteytyksen taustalla ovat tietenkin Suomen sotakokemukset ja erityisesti talvisota. Ne ovat yhä Suomen ja Venäjän suhteiden lähtökohta.

Kun Suomi voitti Venäjän jääkiekossa Sotšin olympialaisissa, Vladimir Žirinovski tiuskaisi: ”Talvisodan vuoksi Suomi vihaa Venäjää.”

Suurlähettiläät ovat viisaita, mutta erityisen viisaita ovat entiset suurlähettiläät. Siitä on viime vuosiltakin useita esimerkkejä (mm. Hannu Himanen, Jan Store, Heikki Talvitie, Jaakko Iloniemi, Keijo Korhonen, Mikko Pyhälä). Kun he vapautuivat eläkkeelle UM:n byrokratiasta, he ryhtyivät kirjoittamaan kirjoja.

Täytyy palata vielä alussa kerrottuun Halosen ja Nybergin tapaamiseen, missä presidentti painotti lähettilään vastuuta. Sivulauseessa Halonen lisäsi, että vastuu ”ei suinkaan estä älyn ilotulitusta”. Tätä ohjetta Nyberg on noudattanut täysin rinnoin kunnianhimoisissa kirjallisissa projekteissaan.

Written by René Nyberg