Arto Mansala René Nyberg
Suurlähettiläs Antti Karppinen kuoli 16. toukokuuta Helsingissä 92-vuotiaana. Hän oli syntynyt 6. toukokuuta 1923 Altonassa Saksassa.
Karppisen uraa hallitsivat Neuvostoliitto ja Saksa sekä Itämeren piiri. Hän syntyi Hampurin lähistöllä, jonne hänen suomalainen isänsä oli Venäjällä vietettyjen vuosien jälkeen palannut.
Karppisen kielitaito oli poikkeuksellinen. Latvian jälleen itsenäistyessä vuonna 1991 hän oli Suomen ulkoasiainhallinnon ainoa latvian kielen taitaja. Hän asui Riiassa, kun Neuvostoliitto miehitti maan vuonna 1940 ja oli sittemmin läsnä, kun Suomen suurlähetystön uusi-vanha rakennus 1999 vihittiin käyttöönsä Riiassa.
Suoritettuaan ylioppilastutkinnon Berliinissä Karppinen palasi Suomeen ja jatkosotaan, jossa hänen kielitaitonsa teki hänestä muun muassa sotavankien kuulustelijan.
Harva nuori suomalainen hakeutui sodan jälkeen opiskelemaan venäjän kieltä ja kirjallisuutta sekä slaavilaista filologiaa. Itse asiasta heitä oli vuonna 1945 vain kaksi, Karppinen ja Paul Jyrkänkallio, molemmat myöhempiä ansioituneita suurlähettiläitä.
Karppisen ura ulkoministeriössä vei hänet Moskovaan 1955 ja suurlähettiläs Eero A. Wuoren avustajana myös Novosibirskiin 1961 Kekkosen ja Hruštšovin neuvotteluihin.
Karppinen palveli pitkään Moskovassa ja lopulta pääkonsulina Leningradissa, josta hän siirtyi suurlähettilääksi Tšekkoslovakiaan. Siellä hän oli palvellut jo Prahan kevättä edeltävinä kolmena vuonna.
Presidentti Koivisto kiinnitti huomiota Karppisen raportointiin Prahasta, ja sosialistisen järjestelmän edessä olevasta vääjäämättömästä rapautumisesta. Karppinen päätti virkauransa Suomen suurlähettiläänä Bonnissa. Hän jäi eläkkeelle vain pari kuukautta ennen Berliinin muurin murtumista.
Ulkoministeriössä Karppiselle oli kuitenkin varattu huone Itäosastolta, jossa hän jatkoi työtään vielä viisitoista vuotta ja keskittyi Venäjäksi muuttuneen itänaapurin mediaan ja politiikan seurantaan.
Näiden vuosien aikana kokoamansa mittavan aineiston pohjalta Karppinen julkaisi kolme kirjaa: Venäjän aatetta jäljittämässä (1999), Minne troikka rientää (2003) sekä Sirppi, vasara ja tähti (2006).
Antti Karppisesta tuli vuosien mittaan Suomen Venäjä-tutkimuksen Grand old man, joka innosti ja opasti monia nuoria tutkijoita sekä diplomaatin alkuja. Karppisen ylivertainen kielitaito sekä monipuolinen sivistys ja lukeneisuus hämmästyttivät ja ihastuttivat hänet tunteneita.
Arto Mansala
René Nyberg
Kirjoittajat ovat Antti karppisen työtovereita ja ystäviä.
