Itämeren ja Pohjois-Euroopan turvallisuus

René Nyberg – 2oth June 2016

Suomenlahden eteläranta on taas vapaa ja Viro itsenäinen. Mikään muu ei kuvaa myönteistä muutosta Suomen lähiympäristössä paremmin kuin Baltian maiden jälleenitsenäistyminen ja Itämeren toisen rannan vapautuminen. Kanssakäymisen vilkkaus on hämmästyttävää ja Tallinnan lautoilla matkustaa tänään enemmän ihmisiä kuin Ruotsin-laivoilla.

Vielä pari vuotta sitten suurin fyysinen uhka, joka kohdistui mereltä Suomeen, oli nopeasti kasvaneiden raakaöljykuljetusten onnettomuusriski Suomenlahdella. Tämä riski on yhä olemassa, vaikka kuljetusten turvallisuutta on huomattavasti parannettu yhteistyössä Venäjän ja Viron kanssa. Toinen esimerkki ympäristöuhista, jotka eivät pysähdy rajalle ovat Suomenlahden ja Itämeren saastekuormitukset. Pietarin metropolin jätevesien puhdistaminen on kansainvälisesti merkittävä saavutus.

Sotilaallinen toiminnan lisääntyminen Itämerellä on yllättänyt meidät kaikki. Se kertoo Ukrainan sodan heijastumisesta myös Itämerelle. Erityisesti sotilaskoneiden lisääntyneet lennot sekä ilmatilan loukkaukset mukaan lukien simuloidut hyökkäykset sekä välikohtaukset merellä ovat vaikuttaneet ilmapiiriin. Venäjän ilmavoimien lennot pimeinä eli ilman tutkailmaisinta ovat herättäneet huolta myös siviili-ilmailun turvallisuudesta.

Baltian maiden huoli turvallisuudestaan on tosiasia, vaikka todennäköisyys, että Venäjä testaisi NATOn 5. artiklan pitävyyttä Baltiassa, on pieni. Siitä huolimatta Baltian maiden turvallisuuden vahvistaminen riittävin sotilaallisiin keinoin on sekä Suomen että Ruotsin etujen mukaista. Kuten NATO-raportissamme todetaan, syvälle käyvä epävarmuus on herättänyt keskustelua myös Suomessa ja Ruotsissa. NATO-jäsenyydestä ei ole puhuttu kummassakaan maassa vastaavalla vakavuudella sitten kylmän sodan.

Suomen ja Ruotsin läheisyys on kiistaton, vaikka eroja onkin. Esimerkiksi Norjalaiset korostavat, että Norjalla ja Suomella, toisin kuin Ruotsilla, on laaja kahdenvälinen agenda sekä pitkä yhteinen raja Venäjän kanssa. Vuoropuhelu ja kontaktit Venäjän ja sen johdon kanssa ovat Suomelle tärkeitä ja etujemme mukaisia.

Suomen ja Ruotsin nopeasti kehittynyt sotilaallinen yhteistyö on osoittautunut hyödylliseksi. Taustalla on molempien maiden tiivistynyt suhde NATOon sekä tosiasia, että me tarvitsemme toisiamme. Ruotsi, toisin kuin Suomi, ajoi oman puolustuksensa alas viime vuosikymmenellä. Kerran purettua järjestelmää, esimerkiksi asevelvollisuutta, ei voi noin vain palauttaa.

Entä kysymys NATO-jäsenyydestä, joka ei suinkaan ole tekninen kysymys tai prosessikysymys – kansanäänestys vai ei? Se ei myöskään ole mikään puolueohjelman kymmenvuotissuunnitelmalla toteutettava hanke. NATO-jäsenyys olisi luonteeltaan geopoliittinen ja strateginen. Se merkitsisi vedenjakajaa sekä Suomelle että Ruotsille. Suomelle kysymys on perimmiltään siitä, voisiko Suomi liittymällä NATOon ratkaista sen geopoliittisen dilemman, jonka sen vaikeasti ennustettava naapurimaa aiheuttaa? Mielestäni ei. Tähän dilemmaan, eli ratkaisemattomaan ongelmaan, ei ole vastausta. Sitä on kyettävä hallitsemaan. Tämä on ulko- ja turvallisuuspolitiikan tehtävä ja haaste. Mahdollisuus hakea jäsenyyttä säilyy eräänä keinona hallita tätä dilemmaa.

Ovatko Suomi ja Ruotsi sidottuja toistensa päätöksiin? Ei, molemmat valtiot tekevät omat suvereenit ratkaisunsa, mutta ratkaisut vaikuttavat toisiinsa. Itse uskon, että emme ole jäniksen selässä. Suurstrategisia päätöksiä ei tehdä kevein perustein, ei sen enempää Suomessa kuin Ruotsissakaan – inga tvära kast, kuten pääministeri Stefan Löfven totesi. +++

Print Friendly
Written by René Nyberg